Isäntäni taivaallinen - en tiedä,
oletko olemassa.
Kotona Venäjänmaalla sanoivat,
ettet ole.
Mutta hyvä emäntäni
kertoi Vasili-pojalle pienoiselle,
kun kolmisin istuimme lieden ääressä
eikä kukaan muu voinut kuulla,
että jokaisella meistä on yhteinen
hyvä Isäntä,
joka on kaikkialla.

Katson ahtaasta komerostani ylös ja
alas,
eteenpäin ja taaksepäin
ja molemmille sivuilleni.
Näen valkeuden,
pelottavamman kuin pimeys
ja pimeyden, joka polttaa silmiä
julmemmin kuin valo,
mutta sinua, suuri Isäntä, en näe.
Jos kuitenkin olet kaikkialla,
hyvän emäntäni lupauksen mukaan,
täälläkin ahtaassa komerossani,
jota ne suuret miehet kutsuvat
rautakuuksi
ojenna silloin kätesi, että saisin
nuolaista sitä,
sillä hädän ja tuskan hetkellä
ei mikään ole pienelle koiralle
lohduttavampaa
kuin niskavilloihin painautuva
isännän käsi.

Vaan sinä ehkä moitit, ettei
kuiva kieleni nuolaisu ketään
ilahduta, eikä hännän heilautukseni
voi kertoa sinulle mitään,
koska he sulkivat ruumiini
ahdistavaan rautakuoreen,
ihan toisenlaiseen,
kuin hyvän emäntäni villaröijy,
johon Vasili-poikanen puki minut,
kun järjestimme näytelmiä
kotiväen iloksi.

Nyt he estävät minua puhumasta
omaa kieltäni
ja siksi sinä, Isäntä, pysyt poissa.

Miksi he asettivat metallipalat
sydäntäni vasten
selitellen viisain sanoin,
että ne ilmaisevat sydämeni äänet?
Mikseivät he lue sydämeni ääntä
katseestani,
käpläni kosketuksesta isäntäni polveen,
haukunnastani ja läähätyksestäni,
kaikesta siitä, missä koiran sydän
elää mukana.

He sanoivat tekevänsä minusta
tieteen sankarin,
kun valloitan ensimmäisenä
avaruuden.
Eivätkö he tiedä, että pienellä
koiralla
on paljon tärkeämpää tekemistä
maailmassa
kuin olla tieteen sankarina?

Tärkeämpää on maailmassa vaalia
ystävyyttä,
jakaa hyvän isännän ilot ja surut,
paimentaa lapsia,
saada emäntä hymyilemään
ja nukkua yönsä vuoteen jalkopäässä
päivätyön vihdoin päätyttyä.

Tieteen sankaruus on kai pahinta,
mitä pieni koira voi tehdä?
Tiedän sen siitä, kun kerran
kiskoin pitsiliina samovaaripöydältä
ja paha samovaari paiskasi kuumaa
vettä päälleni.

Nyt en vetänyt pitsiliinaa
samovaaripöydältä,
mutta siitä huolimatta he moittivat
minua tieteen sankariksi
ja pukivat minut rangaistukseksi
ahdistavaan vaateverkoon
ja sulkivat ahtaaseen komeroon,
jossa hengittäminen käy vaikeasti
ja jossa tyly rautaisäntä
soittaa merkkikelloa joka kerran
kun paiskaa kuononi eteen ruokapalan.
Ja vaikka yksinäisyyteni masentamana
raaputan komeroni ovea tunnista tuntiin
ei kukaan avaa.

Jos sinulla, Isäntä taivaallinen, olisi poika
uhraisitko hänet tieteen sankariksi
vai uhraisitko hänet ihmisten sydänten
eteen niinkuin pienenkin koiran kutsumuksena
on aina ollut uhrautua.

Sani minulle, hyvä Isäntäni,
onko sinulla kauniissa kartanossasi
pehmeä matto, jolla maata
saan taas olla oma itseni?
Onko sinulla lämmin tohveli,
jota saan juoksuttaa ympäri kartanoasi
kunnes sinäkin rupeat hymyilemään
ryntäät perääni
ja huudat:
"Laika-veitikka, tuo tohvelini heti tänne!"

Vaan sinähän oletkin suuri isäntä
ja suurilla isännillä on
raudankovat saappaat
heidän kätensä nojaa mietteliäästi
otsaan,
eikä pieni koira ylety sitä nuolaisemaan.

Tai ehkä juuri sinä olet toisenlainen,
hyvän emäntäni ja Vasili-poikasen
yhteinen hyvä Isäntä,
johon kukaan muu ei usko
kuin me kolme.

Tule siis valon läpi, joka on
pelottavampi kuin pimeys,
tai pimeyden läpi, joka polttaa
julmemmin kuin valo.
Ja kun tyly rautaisäntäni
soittaa viimeisen kerran merkkikelloa
ja paiskaa kuononi eteen viimeisen
ruokapalan,
niin tule ja kanna minut kainalossasi
kauniiseen kartanoosi
ovensuuhun kynnysmatolle
hyvän isännän lämpöä henkivän
tohvelin viereen!

Sillä ei voi olla hyvää isäntää
ilman kynnysmattoa ja lämmintä
tohvelia,
eikä ilman uskollista koiraa,
joka nuolaisee isännän kättä.
Ja silloin he tietävät molemmat
ettei maailma voi koskaan kasvaa
laajemmaksi
kuin siihen rajaan asti,
jossa loppuvat uskollisuusm ystävyys
ja sydämen valta.

-Tuntematon